Matkalla muissa maisemissa

Kun viime kesänä selasin Heppu-lehteä en tiennyt, että olisin jo vuoden päästä ulkomailla unohtumattomalla partiomatkalla. Bongasin Pääkaupunkiseudun Partiolaisten lehdestä pienen ilmoituksen, jossa oli ainoastaan Vespan kuva ja Italian lippu. Olin tietenkin heti kiinnostunut, kun tajusin, että kyseessä oli jonkinlainen partiotapahtuma ulkomailla. Pidän matkustelemisesta ja kansainvälinen partiotoiminta on aina mielenkiintoista. Aloin suoraan etsiä tietoa tästä mystisestä tapahtumasta. Löydettyäni tapahtuman nettisivut ja luettuani lisää matkasta, minun oli pakko päästä mukaan.

Explorer Belt (EB) on Suomen Partiolaisten järjestämä ulkomaanmatka, joka on suunattu 16-26-vuotiaille partiolaisille. EB on kokonaisuus yhdessä tekemisestä, itsensä likoon laittamisesta, uusien asioiden tekemisestä, uusista ystävistä ja ennen kaikkea itsensä voittamisesta. ”Explorer Belt on suuri seikkailu, kuin ensimmäinen yöretki sudenpennulle.” Matkaan kuuluu kymmenen päivän vaellus pareittain ja sen jälkeen tutustumista kohdemaan ihmisiin ja kulttuuriin.

Ulkomaanmatkalle en kuitenkaan pääsyt pelkästään ilmoittautumalla, vaan tähän kuului hieman omalaatuinen hakuprosessi. Jokaisen matkalle haluavan piti lähettää syyskyyn alkuun mennessä vapaamuotoinen hakemus, jossa piti muun muassa kertoa hauskin partiokommellus ja näyttää valokuva itse tehdystä foccacciasta. Oli siis vaikeaa tietää, mitä kannattaisi kertoa itsestään. Kun olin vienyt hakemukseni pois, seurasi odottelua, odottelua ja odottelua, kunnes omaan postilaatikkoon tipahti kirje, jossa kerrottiin minun päässeen mukaan EB:lle.

Jäätelösyöntiä keskellä roomalaista piazzaa.

Kesäkuun lopussa minä ja vajaa 40 muuta partiolaista ympäri Suomea suuntasimme kohti Italiaa jännittyneinä, mutta ennakkoluulottomina. Matka kesti kauan, mutta oli niin paljon tekemistä ja keskusteltavaa ettei missään vaiheessa ehtinyt tylsistyä. Kun saavuimme Garda järven pohjoispuolelle alkoi valmistautuminen kymmenen päivän vaellukselle. Parini oli Antti, jota en ollut tuntenut ennen koko EB:tä. (Olin kuitenkin tavannut hänet ennen Italiaan lähtöä, joten ei tarvitse huolestua siitä, että lähdin kokonaaan tuntemattoman kanssa reissuun.) Aikomuksenamme oli kävellä yhteensä 200 km, mikä oli aikamoinen haaste, etenkin kun kohdallemme osui helleaalto ja 40 asteen lämpötilat. Lämpöön kuitenkin tottui parin päivän sisällä, vaikeampi osuus oli kävellä noin 20 km päivässä noin 15 kilon rinkka selässä. Mikä teki vaelluksesta vielä haastavamman, oli se, että lähdimme matkaan minimaalisella rahasummalla ja ilman omia puhelimia.

Taustalla vesiputouspuisto.

Matkallamme tapasimme paljon avuliaita ja vieraanvaraisia ihmisiä. Yllätyimme oikein, miten paljon apua saimme. Saimme melkein jokaisena päivänä jotain ilmaiseksi, useimmiten hedelmiä tai kylmää vettä. Tämä oli täydellistä, kun tarvitsi jotain viileää tai raikasta tai muutenkin jotain pientä suupalaa. Antti tai minä emme kumpikaan puhuneet italiaa, mikä teki kommunikoinnin tietenkin paljon haastavammaksi. Osasimme kuitenkin jonkun verran ranskaa ja sitä soveltamalla ja eleillä saimme tärkeät asiat kerrottua. Olimme myös kirjottaneet muistiin tärkeät asiat kuten: ”Voimmeko täyttää vesipullomme? – Possiamo riempire les nostre bottliga d'aqua?” Maisemat olivat hienoja, kävelimme paljon maissipeltojen ja pienten kylien ohi. Nukuimme joka yö erilaisissa ja mitä mielenkiintoisimmissa paikoissa. Yksi yö erään perheen sohvalla, toinen yö kahvila-baarin takapihalla. Itse aloin arvostamaan paikallisten asennetta ja ystävällisyyttä.

Ensimmäisen vaelluspäivän rusketusrajat!

Kymmenen päivää hurahti hetkessä ohi ja saavuin parini kanssa maaliin, jossa näimme muut. Jokaisella oli kerrottavana hulluimpia tarinoita omaalta vaellukselta. Ruoan tankkauksen ja rakkojen hoidon jälkeen lähdimme Veronaan, josta yhteinen matkan osuus alkoi. Kävimme Veronassa, Venetsiassa, Bolognassa, Firenzessä, Roomassa ja Torinossa. Ohjelmaamme kuului muutakin kuin kaupunkivierailuja, shoppailua ja museokäyntejä. Olimme myös vesipuistossa, viinitilalla, etruskiluolissa, vesiputouspuistoissa rannalla ja muissa kiinnostavissa kohteissa.

Kuukausi oli nopeasti ohi ja olisin toivonut (niin kuin varmaan moni muukin), että matkamme vielä jatkuisi. 40 partiolaista, joita en aiemmin tuntenut, tulivat nopeasti tutuiksi ja läheisiksi. Matka oli itselleni unohtumaton kokemus ja voin sanoa, että EB on parasta, mitä olen koskaan saanut partiolta. Olen oppinut itsestäni niin paljon ja ylittänyt itseni erilaisilla tasoilla. Se mikä EB:ssä on erilaista, on

se, ettei oikeasti tiedä mitä tulee tapahtumaan ennen kuin se tapahtuu, ja on vain pakko odottaa avoimena.

Firenzen karusellissa. Kuva: Teppo Lindberg.

Jos Explorer Belt kiinostaa sinua partioelämyksenä, niin suosittelen lämpimästi hakemaan mukaan. Ehkä sinullekin (melkein) kaikki selviää aikanaan..

Mikaela Kaunisaho, vaeltaja

Helmi 15

Tiistai

Saavuimme tiistaina leiriin Kavalahteen.Ensimmäisenä päivänä rakensimme leiriä. Puolijokkuetelttojen alta piti kaivaa lunta joka oli raskasta hommaa. Tiistai-iltana meillä oli leirikaste. Meidät kuljetettiin sokkoina metsään, jossa meillä oli rastikierto. Rastit määräytyivät nopan heittojen mukaan. Yöllä jokainen meistä sai pitää noin tunnin kipinämikon hommaa eli vahtia vuorollaan kaminaa ja pitää teltta lämpimänä.

Keskiviikko

Keskiviikkoaamuna meillä oli NiiNun perinteiset pekonit aamulla, aamupala ja lipunnosto. Lipunnoston jälkeen pääsimme kokeilemaan ampumahiihtoa laserpyssyillä. Ampuminen oli helppoa ja hiihtoreitti oli tosi lyhyt. Tämä johtui vähäisestä lumen määrästä. Ampumahiihdon jälkeen vuorossa oli suunnistus. Suunnistuksen pisinkin reitti oli mielestämme lyhyt ja helppo, vaikka kaikki lippukunnastamme ottivat sen. Suunnistuksen aikana NiiNun johtajat olivat tehneet iglun ja sudenpennut olivat saapuneet leiriin. Suunnistuksen jälkeen oli lounas ja peseytyminen paikallisella koululla. Illan päätteeksi oli leirin avajaiset. Emme kauheasti pitäneet niistä.

Torstai
Torstaina meillä oli Partiofestarit. Lipunnostosta meidät ohjeistettiin rantafestareille. Kävimme naskaliformuloissa. Ideana oli kuljettaa pelastusahkiota naskaleilla samaan aikaan maatessa. sen päällä. Meidän lippukunnastamme tuli naskaliformuloiden nopein johtaja ja toinen nopeimmistaleiriläisistä. Meille tuotiin sinne pipareita. Yhdellä rastilla meidän piti pukea yksi vartiomme jäsenistä tulevaisuuden partiolaiseksi. Siellä oli myös köysirata. Iltapäivällä oli eräfestarit. Eräfestareilla meillä oli erinäisiä eräilyyn liittyviä rasteja, esimerkiksi tulentekorasti, tulen sammutusrasti, ihmisen jäistä pelastamisrasti ja ilmansuuntaleikkirasti. Illalla oli kyläilta. Se oli kylän yhteinen ilta johon ei osallisunut muita. Täällä lauloimme partiolauluja ja leikimme leikkejä.

Perjantai

Perjantaiaamuna yksi teltta oli osittain palanut. Kyseessä ei ollut meidän telttamme, eikä palossa ollut tullut henkilövahinkoja. Perjantaina lipunnoston jälkeen lähdimme haikille. Haikki oli suhteellisen rento, oli ramborataa, ruokarasti, paarien rakennusrasti ja telinerasti. Haikki ei kestänyt yön yli. Viimeisenä iltana oli päättäjäiset ja disco. Discossa oli hauskaa ja me saimme myös paistaa makkaraa grillillä.

Lauantai
Lauantaina pakkasimme kamamme, purimme leirin ja lähdimme kotiin. Leiri oli meidän mielestämme 6/5.


- Pallokalat

Juonitiivistelmä juhlaillalliselle saapuville

Leirille saavuttuaan leiriläiset tutustuivat pian Rautakanaan ja Nuolihaukkaan. Selvisi, että Nuolihaukka täyttää 25 vuotta ja hän vaikutti olevan hieman allapäin, sillä kukaan ei ole järjestämässä hänelle syntymäpäiväjuhlia ja tuskin edes muistaa koko syntymäpäiviä. Nuolihaukan mentyä pois Rautakana kuitenkin paljastaa leiriläisille, että hän on suunnitellut sunnuntaille yllätysjuhlia Nuolihaukkaa varten ja aikoo antaa tälle lahjaksi maagisen terhon. Lahja kuvaa Nuolihaukkaa hyvin, sillä tämä on suuri Ice Age-elokuvien oravan fani.

                           Myöhemmin samana päivänä leiriläiset törmäsivät uudestaan Rautakanaan, joka oli lähes neuroottinen terhon suojeluun liittyen, sillä hän pelkää niin paljon, että sille käy jotain. Lopulta leiriläiset antoivat Rautakanalle idean piilottaa terho metsään. Rautakana ei kuitenkaan tyydy pelkkään piilottamiseen vaan hän asettaa jopa valvontakameran kuvaamaan sitä jatkuvasti.

                           Illalla Rautakana ja Nuolihaukka vetivät vielä iltanuotion, jossa heräsi paljon selvittämättömiä kysymyksiä. Nuolihaukkaa nimittäin kiinnosti, että mistä Rautakanan nimi tulee. Rautakana esitteli jalassaan olevat hevosenkengät ja kertoi, ettei oikein tiedä, miksi tarvitsee sellaiset, mutta hän sai niiden takia koulussa lisänimen Rautakana, joka jäi elämään. Toinen ihmetystä herättävä käänne oli Rautakanan saama joululahja, joka oli nimetön kultainen lyhty. Vielä hämärämpää lahjasta teki se, että se vaikutti samanlaiselta mitä käytettiin viime vuoden talvileiri Nietoksella.

                           Yöllä jännitys tiivistyi, kun valvontakameran lähettämää kuvaa seurattiin Rautakanan opastuksella. Yht’äkkiä jo viime talvileiriltä tuttu Hevosmies sekä hänen mystinen seuralaisensa (joka muistuttaa vähän pukkia) vievät terhon! Jännitys ei loppunut tähän, sillä jotkut leiriläiset havaitsivat Hevosmiehen hiippailevan ulkona, mutta kiinni häntä ei saatu.

Seuraavana päivänä Rautakana oli käynyt rikospaikalla ja löytänyt sieltä lunnasvaatimuksen sekä tyhjän korin, johon lunnaat tulisi kerätä. Lunnasvaatimuksiin kuului esimerkiksi suuri määrä erilaisia karkkeja ja nötköttiä. Lunnaat tulisi palauttaa seuraavan päivän illalla. Johtuen siitä, että aikataulu oli niin tiukka, täytyi Rautakanan pyytää leiriläisten apua lunnaiden haalimisessa. Lunnaita pystyisi keräämään osallistumalla ohjelmaan parhaansa mukaan. 

Nuolihaukka ja Rautakana iltanuotiolla