sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Nietos 2017

Näin partioviikon kunniaksi voisi taas herätellä blogia henkiin. Tässä tammikuulta Pantterit-vartion kirjoitus talviretkestämme Nietoksesta.

Onni Lehtikuja

Perjantai 27.1.
Saavuimme Sierlan leirikeskukseen n. klo 18.00. Ensimmäisenä leikimme perinteisiä partioleikkejä esim. halonkaato ja kärpäslätkä. Seuraavaksi siirtelimme halkoja pois poikien vessan edestä, jotta pojat pääsisivät vessaan. Halkojen jälkeen oli vuorossa rinkkojen sisälle vienti ja majoittuminen, jota seurasi iltapala. Iltapalaksi oli perinteistä sekasalaattia. Iltapalan jälkeen menimme nukkumaan.
Lauantai 28.1.
Heräsimme Pokémonin tunnusmusiikkiin. Herätyksen ja aamutoimien jälkeen oli aamupala. Aamupalaksi oli puuroa. Aamupalan jälkeen oli lipunnosto, jonka yhteydessä annettiin ohjeet aamupäivän rastikiertoon. Rastikierron aikana teimme mm. paarit, ruokaa, solmuja ja ratkoimme Pokémon-visaa. Rastikierroksen päätteeksi teimme itse ruokaa trangialla. Melkein heti lounaan jälkeen oli halkokierto, jossa oli ideana kiertää halkojen osoittamia rasteja lähimaastossa. Halkokierron jälkeen oli vapaa-aikaa. Vapaa-ajan jälkeen oli ensin poikien ja sitten tyttöjen saunat. Saunomisen jälkeen teimme leirimerkit, jotka olivat puiset pienet pokemonpallot. Leirimerkkien teon jälkeen oli nopea iltapala, jonka jälkeen oli bileet. Bileitten jälkeen oli aika mennä nukkumaan.

Sunnuntai 29.1.
Heräsimme 8.00. Söimme aamupalan ja nostimme lipun. Sitten alkoi pakkaaminen ja siivoaminen. Siivoilun ja muun pakkailun jälkeen leikimme muutamia leikkejä ja oli myös "iltanuotio". Tämän jälkeen söimme vielä lihapiirakat ja lähdimme kotia kohti.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Pinkki syksy 2016

Pesukarhut ja muut lippukuntamme sudenpentulaumat suuntasivat
sudenpentujen Pinkki-kilpailuun sunnuntaina 9.10. Kilpailun teemana oli
tällä kertaa Disney. Lähtöön Kasavuoren koululle Kauniaisiin mentiin
vanhempien kyydeillä. Mikäs siinä mennessä, kun keli oli hyvä ja fiilis
myös.

Kilpailun alussa saatiin kartat ja kisapassit ilmoittautumisen yhteydessä.
Karttaa ei kuitenkaan tarvittu, sillä reitti oli merkitty maastoon
kreppinauhoilla. Reitin varrelta piti bongata Disney-hahmoja. Matkan
varrella tapahtui myös pelleilyä.

Kisan tehtävät alkoivat keskusrastilta, jossa jonotettiin puoli tuntia. Tämän
jälkeen kierreltiin muita rasteja: Tarzan-rastilla piti suorittaa temppurata,
Nemo-rastilla etsittiin kadonneita Nemoja erikoiset reikälasit päässä, Elsa-
rastilla koottiin lego-linnaa. Lego-linnaa rakentaessa ohjeet olivat
epäselviä. Gepetton rastilla koottiin puukoira, mutta osa nauloista pääsi
menemään vähän vinoon. Tämä johtui ilmeisesti keskittymisen puutteesta.

Viimeisenä oli Aladin-rasti. Rastilla kuljettiin maitolaatikoilla taikalampun
luo vaarallisen juoksuhiekan yli. Rastilla oli myös tarjolla kuumaa mehua.
Maalissa oli tarjolla ruoaksi lasagnea (hyvää). Aiemmin rakennettu
puukoira lopulta hajosi maalissa. Lopuksi lähdettiin kotiin.

Teksti: Pesukarhut

maanantai 17. lokakuuta 2016

Rowerway - On The Road, 3.-14.8.2016

Vuosi sitten olin Italiassa kuukauden pituisella seikkailulla. Tänä kesänä sen sijaan suuntasin kahdeksi viikoksi Ranskaan kansainväliselle suurleirille, Roverwaylle. Tapahtuma on suunnattu 16-22 -vuotiaille nuorille ja tällä kertaa 5000 partiolaista kokoontui ympäri Eurooppaa ja sen rajojenkin ulkopuolelta Ranskan. Roverway on kyllä paljon muutakin kuin pelkkä leiri, sillä tapahtuma jakautuu kahteen osaan: polkuun ja pääleiriin. Ensimmäinen osa Roverwaytä vietetään valitsemallaan polulla pienissä, noin 50 hengen kokoisissa heimoissa. Jokaisella polulla on oma teemansa, joka voi olla kaikkea luontoretken ja urbaanin kulttuurielämyksen väliltä.

Kaikki suomalaiset partiolaiset Roverwayllä (me olemme vasemmassa alakulmassa)
 

Letters from my mill -polulla oli minun ja viiden muun suomalaisen lisäksi virolaisia, brittiläisiä, italialaisia ja ranskalaisia partiolaisia. Vaikka nimi ei paljastanut paljoa polun teemasta, tiesimme sen liittyvän luontoon. Marseilleen saavuttuamme meille kerrottiin, että tekisimme töitä paikallisen palokunnan kanssa ehkäisten metsäpaloa. Tämä olikin tedella tärkeä tehtävä, sillä Marseillessa metsäpalon riski on kesäsin todella suuri.

 
Koko polkumme Marseillen vanhassa kaupungissa

Meidät koulutettiin hommaan heti ensimmäisenä päivänä ja seuraavana päivänä lähdimme pienissä ryhmissä ja radiopuhelin kädessä läheiseen luonnonpistoon. Riippuen päivästä ryhmät olivat joko näköalapaikoilla, luonnonpuiston sisäänkäynneillä tai liikkuivat luonnonpuiston sisällä. Tarkoituksena oli tarkkailla maastoa ja katsoa, ettei missään näy epäilyttävää savua, varmistaa, ettei kukaan polta luonnonpuiston sisällä ja kertoa ulkoilijoille tulen vaaroista. Onneksi minään päivänä ei ollut metsäpaloa havaittavissa. Vaikka tehtävä vaikutti alkuun hieman tylsältä, aloin pitää siitä, koska  sen aikana näkyi niin kauniita maisemia, joita en vähään aikaan tule unohtamaan.

 

Ryhmämme maiden eri huivit. Vasemmasta alanurkasta myötäpäivään kiertäen: Suomi, Italia, Viro, Ranska ja Iso-Britannia
 

 



Metsäpaloehkäisyn lisäksi teimme hurjasti muitakin asioita. Pääsimme tutustumaan moneen kertaan Marseilleen, kun kävimme siellä erilaisilla kaupunkireissuilla. Ohjelmaamme kuului muun muassa omatoiminen kaupunkisuunnistus, kävelyretki vanhassa kaupungissa paikallisen oppaan kanssa ja iltapäivä rannalla. Takaisin leirissä vietimme paljon aikaa lentopalloa pelaten, mutta myös ranskalainen petankki tuli tutuksi.



Liikuimme pienissä ryhmissä ympäri Marseillea ja tutustuimme kaupunkiin. (kuva Coraline Fuchs)
 

Leiriarki oli myös omalla tavallaan erittäin jännittävää ja ainutlaatuista, kun lähialueen villisiat tulivat öisin vieraileemaan meille. Ne haistoivat biojätteen ja tulivat sen johdattelemina leirintäalueelle.  Villisiat löysivät tiensä jopa joidenkin telttaan ja toisella kerralla ne etsivät ruokaa ystäväni repusta. Rauhallisen käyttäytymisen ansiosta vältyttiin suuremmilta ongelmilta, eikä tapaturmia tapahtunut. On kuitenkin myönnettävä, että oli älyttömän siistiä nähdä villisika yöllä kolmen metrin etäisyydeltä!

 

Kun polkuosuus loppui, kapusimme yöbussiin, joka vei meidät Jambvilleen pääleirille. Koko porukka oli hieman allapäin, sillä kaikki olisivat halunneet jatkaa leirielämää Marseillessa. Samalla odotimme kuitenkin innoissamme mitä Roverwayn toinen osuus toisi tullessaan. Bussin kaartuessa leirintäalueen viereen edellisen illan huolet olivat jo ehtineet unohtua. Aurinko paistoi, musiikki pauhasi ja fiilis oli korkealla.

 
Pitkän päivän jälkeen ei voinut muuta, kuin istua bussin lattialla

 

Pääleirillä ohjelma koostui monen monesta työpajasta, joista sai valita kavereiden kanssa mieleisensä. Kävimme esimerkiksi pitkää keskustelua vammaisuudesta ja saimme kokeilla miten vaikeaa rullatuolissa liikkuminen on (etenkin hyvin epätasaisella pellolla!). Iltaisin koko leiri kokoontui lavan eteen nauttimaan huikeista iltaohjelmista, joissa laulu raikasi ja tanssijalka vipatti. Yhteisin ohjelman jälkeen iltaa pääsi jatkamaan discossa, kahviloissa tai perinteisesti nuotion äärellä.

 



Rullatuolissa liikkuminen epätasaisessa maastossa on vaikeaa - etenkin kun työntäjä ei näe mitään!
Myös pääleiri läheni loppuaan liian nopeasti ja oli aika hyvästellä kaikki uudet ystävänsä. Kahden viikon aikana meidän ryhmästä  oli muovautunut tiivis porukka, jota ei olisi halunnut jättää taakseen. Vaihdoimme ahkerasti yhteystietojamme ja lupasimme toisillemme, että tapaisimme uudestaan. Ei siis tarvinnut pelätä, että yhteinen matkamme loppuisi Roverwayn kanssa siihen paikkaan. Joidenkin kanssa tapasimme uudestaan jo samana iltana, kun kaikki olivat saapuneet yhteiskuljetuksilla Pariisiin. Kävimme yhdessä syömässä ja muistelimme leirin kaikkia kohokohtia. Valvoimme pitkälle yöhön, kunnes meidän piti irtautua porukasta ja suunnata lentokentälle. Heti istuuduttuani lentokoneeseen nukahdin ja näin unta suuresta seikkailustani.


Ranskassa oli todella luksusta saada uunituoretta patonkia aamupalaksi joka päivä, mutta viikon kuurin jälkeen oli kivaa vaihtelua saada nauttia puurosa
 


Oltuani nämä kaksi viikkoa Ranskassa yksi asia tuli hyvin selväksi: juuri kansainvälinen toiminta tekee partiosta parhaimman harrastuksen.


Partiossa rakennetaan ystävyyttä yli rajojen
 

Olen todellakin suuntaamassa kesällä 2018 Alankomaihin seuraavalle Roverwaylle ja voin vain lämpimästi suositella muille samaa!!!

 

Partioterkuin,

Miksu


Finnjamboree Roihu

Lähdimme Roihulle 20.7. Leppävaaran urheilupuiston parkkipaikalta klo 12:30. Bussit pakattiin täyteen ja matka alkoi 17 000 muun partiolaisen kanssa kohti Evon leirikeskusta ja Finnjamboree Roihua. Ensimmäisenä päivänä ei ollut leirin avajaisten lisäksi muuta ohjattua ohjelmaa. Rakentelimmekin siis leiriä ja tutustuimme meidän savussamme majaileviin hongkongilaisiin. Rakentelu oli vapaata ja siinä välissä ehti pelata korttia, tutustua leiriin ja nähdä vanhoja partiokavereita. Leirilippukuntamme nimi oli Tuplahaukat.


Korttia pelattiin paljon
2×Haukat
Kulttuurit kohtasivat leirillä
Seuraavana päivänä alkoivat laaksot, joissa kävimme lähes jokaisena päivänä. Laaksoista päällimmäiseksi jäi mieleen vesilaakson suppaaminen. Eräässä laaksossa oli myös ylityksiä ja alituksia sisältävä ramborata, joka päättyi muta-altaaseen. Samassa laaksossa oli myös muita urheilullisia aktiviteettejä. Eniten pidin kuitenkin vapaa-ajasta, jolloin pelasimme korttia ja hengailimme savussa.

Monien aktiviteettien ohella leirillä pääsi myös suppailemaan
Ramboradalla riitti vauhtia
Lopuksi vilvoiteltiin muta-altaassa

Iltaisinkin leirillä riitti ohjelmaa, esimerkiksi savu- ja alaleiri-ilta. Viimeisenä iltana oli päättäjäiset, joissa Sanni oli pääesiintyjänä. Ne olivat hienot! Iltapalaksi oli myös herkullista grilliruokaa.

Savusta löytyi myös Niinumaa-kyltti


Sanni oli päättäjäisten pääesiintyjä
Lähdimme Roihulta 28.7. n. klo 11.00 bussilla kohti Leppävaaraa. Ikimuistoinen leiri oli päättynyt.

Leirillä tapasi vanhoja kavereita, mutta löysi myös uusia

Teksti: Oliver Sohlberg
Kuvat: Mikaela Kaunisaho (Lisää kuvia osoitteessa http://niinu.kuvat.fi/kuvat/2016/Roihu/)

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Lauantai ja matkan päätös

Lauantaina ajoimme Zagrebin keskustaan, josta päätimmekin lähteä valloittamaan läheistä vuorta. Ajoimme vuorelle kaunista serpentiinitietä pitkin ja bensavalokin ehti syttyä matkalla, mutta ylös päästiin. Viimeisen pätkän kävelimme vuoren huipulle, missä selvisi että kyseisessä paikassa järjestetään alppihiihdon maailmancupin osakilpailuja. Tanja Poutiainenkin oli pariin otteeseen päässyt palkintopallille. Huipulta oli mahtavat näkymät alas laaksoon ja huipulla oli myös valtava tv-lähetystorni. Huipun jälkeen laskeuduimme takaisin autolle ja aloimme valmistelemaan herkullista lounasta. Lounaaksi teimme pastaa ja nakkimössöä. Ruoasta saimme riittävästi rasvaa, jonka jälkeen jaksoimme jatkaa matkaa takaisin Zagrebin keskustaan, jossa vierailimme modernissa nykytaiteenmuseossa. Taide oli tulkintakapasiteettimme ylittävää, mutta ainakin itse pyöreä rakennus suihkulähteineen oli hieno. Kiersimme jonkin aikaa kaupunkia ja menimme miettimään nettikahvilaan seuraavaa siirtoamme. Päätimme yöpyä läheisessä autocampissä. Koska olimme viettäneet kahvilassa muutaman tunnin, olimme nääntyä nälkään. Niinpä menimme 50 metrin päässä sijaitsevaan mäkkäriin illalliselle. Paikka oli melko samanlainen kuin Suomessakin, paitsi itsepalvelumaustepöytää ei löytynyt. Päivä oli kulunut nopeasti ja kello lähestyi jo yhdeksää. Niinpä päätimme lähteä ajamaan kohti yöpaikkaamme, jossa respa olisi auki kymmeneen. Olimme perillä klo 21:15 ja saimme kuulla respan työntekijältä nettisivuilla olevan virhe ja paikan olevan auki vain yhdeksään. Työntekijä ei suostunut joustamaan, joten jouduimme etsimään uutta yöpaikkaa. Lähdimme ajamaan kohti lentokenttää ja yövyimme läheisessä hostellissa, jossa ystävällinen saksalaismies otti meidät vastaan. Menimme nopeasti nukkumaan.

Huipulta oli mahtavat näkymät.
Ruoaksi oli jälleen pastaa ja nakkeja.
Taidenäyttelystä löytyä jotain tutunkin näköistä.
Viimeinen yö vietettiin hiukan juhlallisemmassa paikassa(telttaan nähden).

Sunnuntaina oli aika jättää Kroatia ja suunnata lentokentälle. Olimme muutaman tunnin etuajassa, joten odottelua oli paljon. Lopulta pääsimme kuitenkin lentokoneeseen ja Amsterdamiin, jossa meillä oli viiden tunnin mittainen välipysähdys. Aika oli juuri sopiva kaupungin kiertelyyn ja ruokailuun. Nähtävää oli paljon, sillä jokainen rakennus oli jo itsessään nähtävyys. Palasimme hyvissä ajoin lentokentälle, josta suuntasimme viimein Suomeen. Suomessa olimme vasta yöllä. Helsinki-Vantaan lentokentällä otimme viimeisen ryhmäkuvan ja lähdimme koteihimme nukkumaan.

Auton tyhjennystä reissun jälkeen.


Amsterdam oli näkemisen arvoinen.

Vihdoin Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Nyt kotiin!

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Torstai ja perjantai Kroatiassa

Torstaina lähdimme ajamaan yöpaikastamme kohti Splitiä. Odotimme kuumia aurinkorantoja, mutta satuimme saapumaan sinne yhtenä kesän huonoimmista päivistä. Aurinko oli pilvien takana ja tuuli meinasi viedä meidät mukanaan. Vierailimme kuitenkin muutamassa vanhan kaupungin nähtävyydessä, kuten kellotornissa (jossa kova tuuli aiheutti pienoista huimausta) sekä maailman toisiksi pienimmässä katedraalissa. Nähtyämme tarpeeksi menimme nettikahvilaan tekemään edellisen blogikirjoituksen, minkä jälkeen tulikin jo ruoka-aika. Tuulen takia trangiaruoan valmistaminen oli ongelmallista, joten etsimme ensin itsellemme yöpaikan. Päädyimme meren rannassa sijaitsevan majatalon pihaan. Sää oli niin huono, että vietimme loppupäivän siellä. Aku pääsi jopa uimaan, kun Niilon hattu lensi tuulen mukana mereen, mutta muuten emme rannalla oikein viihtyneet. Yöllä kävimme vielä kuutamokävelyllä rannalla ja läheisessä jätskikiskassa, mutta sitten olikin jo aika mennä nukkumaan.
Leiripaikka huikeilla näkymillä

Matkalla Splitiin
Nähtävyyksiä fiilisteltiin tunteella
Ruoantekoa majatalon pihalla
Ruoka oli maittavaa
Aku pelasti hatun varmalta tuholta



Ilta pimeni ja mentiin nukkumaan



Matkan neljäntenä päivänä oli aika tavata paikallisia partiolaisia. Pakkasimme jälleen leirimme ja ajoimme Splitin partioasemalle, jossa meitä oli vastassa muutama omanikäisemme partiolainen. Saimme kuulla heiltä paljon partiosta Kroatiassa sekä nuorten elämästä ylipäätään. Yllätyimme myös, kun he pitivät meille turistikierroksen ympäri Splitiä: saimme paljon enemmän irti nähtävyƒ he käyvät lukiota, kuuntelevat teknoa ja puhuvat loistavaa englantia. Kun oli aika hyvästellä uudet ystävämme annoimme heille tuliaisia Suomesta. Heidän ehdoton suosikkinsa olivat turkinpippurit, joita he olivat kuulemma kerran aiemmin saaneet norjalaisilta. Olimme siis molemmat puolet varsin tyytyväisiä tapaamisestamme. Koska päivä oli paljon kauniimpi kuin edellinen, menimme rannalle rentoutumaan ja ottamaan aurinkoa. Läheisessä kahvilassa pääsimme myös katsomaan Kroatia-Tsekki-jalkapallopeliä. Tunnelma oli korkealla. Pelin loputtua lähdimme ajamaan takaisin kohti Zagrebia ja yövyimme jälleen matkan varrella pusikossa.
Oli jälleen aika hylätä leiripaikka

Splitin partioasema
Aku hieromassa patsaan varpaasta onnea
Kroatialaiset partiolaiset esittelemässä kaupunkia
Kaunis rakennelma, jonka katto oli romahtanut
Kroatian kapein katu, nimi käännettynä "Let me pass"
Ryhmäkuva kroatialaisten partiolaisten kanssa


Rannalla oli menoa ja meininkiä



































Taidekuva t. Timo






torstai 16. kesäkuuta 2016

Ensimmäiset päivät Kroatiassa


 

Lentokoneen laskeuduttua alkoi matkamme jännittävin osuus: oli aika yrittää vuokrata auto. Aluksi näytti pahalta, sillä autofirma ei suostunut joustamaan luottokortin kanssa. Oton visa kuitenkin kelpasi, vaikka se ei ollutkaan luottokortti. Näin saimme upouuden auton (ajettu 20km) käyttöömme  ja ajoimme Zagrebin keskustaan. Yritimme etsiä museoita, mutta kaikki kyltit johtivat harhaan ja museot olivat hyvin piilossa. Luovutimme ja lähdimme ajamaan kohti partiokotia. Partiokodilla meille tultiin avaamaan ovi, minkä jälkeen meidät jätettiin sinne yksin. Nautimme avarasta tilasta iltapalan ja korttipelien merkeissä.
Auto oli tuliterä, mutta tilasta oli pulaa
Ensimmäinen ruoka nautittiin Lidlin parkkipaikalla
Kyllä Zagrebistakin sentään jotain löydettiin



Kaikki pääsivät osallistumaan iltapalan tekoon
Vaikka väsytti, niin korttia pelattiin
Keskiviikkona lähdimme aikaisin aamulla tutkimaan läheistä luolaa biologialiiton puheenjohtajan opastuksella. Ajattelimme menevämme pieneen onkaloon, mutta vaikka oppaamme sanoikin luolan olevan pieni, niin se oli jopa 50 metriä pitkä. Saimme tietää paljon luolista ja myös sen, että niihin on laitonta mennä ilman valtio saatua lupaa. Nähtyämme luolaa tarpeeksi suuntasimme Plitvicen kansallispuistoon. Törmäsimme jälleen yllätykseen, kun luonnossa kävelystä piti maksaa. Toisaalta vierailu oli hintansa väärti, näimme kymmenen kilometrin lenkkimme aikana lukuisia vesiputouksia, luolia ja kauniita järviä. Koska puistossa ei saanut yöpyä, jouduimme miettimään seuraavaa liikettä pizzan merkeissä. Koska teltassa nukkuminen leiripaikalla maksoi yli 50 euroa, päätimme mennä nukkumaan sivummalle metsään. Ajoimme syrjäiselle parkkipaikalle ja pystytimme teltat. Näkymät olivat hienot, mutta sen huomasimme vasta aamulla auringon noustua.

Opas oli paremmin varustautunut luolavierailuun
Ihmeteltävää riitti, ihailemme luolassa olevaa lampea
Tapasimme myös oman ikäisemme partiolaisen

Trangiallakin päästiin tekemään ruokaa

Plitvicen nähtävyydet olivat huikeat

Vesiputouksia löytyy